Reseptit

Puolukkakakku


Pohja
3 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl ohrakasta tai perunajauhoja
1 ¼ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
Täyte
4 liivatelehteä
1 tlk (250 g) rahkaa
1 tlk ( 2 dl) kinuskikastiketta
1 dl kiehuvaa omenamehua
3 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
Kostutus
2–3 rkl omenamehua
Pinnalle
2 dl puolukkahilloa
2 dl puolukoita
1 dl hyytelösokeria
2 dl omenamehua

 

 

Asettele irtopohjaisen kakkuvuoan (halkaisija 27 senttiä) pohjalle leivinpaperi. Leivitä reunat.
Valmista taikina. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi yhdistetyt kuivat aineet kevyesti vaahtoon. Lusikoi taikina kakkuvuokaan.
Paista kakkupohja 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25–30 minuuttia. Kumoa kakku jäähtymään.
Valmista täyte. Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Yhdistä rahka ja
kinuskikastike.
Kuumenna mehu ja lisää hyvin puristetut liivatteet mehuun liukenemaan. Kaada vähän jäähtyneenä rahkaseokseen.
Vatkaa kerma, makeuta sokerilla ja lisää täytteeseen.
Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Pyyhi irtopohjavuoasta leivitys. Asettele pohja kakkuvuokaan. Kostuta omename­hulla. Levitä rahkatäyte päälle
ja paina kanneksi toinen kakkulevy. Peitä kelmulla. Anna kakun hyytyä viileässä seuraavaan päivään.
Koristele kakku. Levitä kakun päälle puolukkahilloa ja puolukoita. Kuumenna mehu kattilassa kiehuvaksi. Lisää hillosokeri. Jäähdytä muutama minuutti. Levitä neste puolukoiden päälle. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.


 

22.10.2009
Kiinnostiko juttu? 25 2
Ladataan lomaketta...
X

Kyllä ei