Koti & Piha

Kotitohtori tekee kodista turvallisen

Artikkelikuva

Uudessa juttusarjassa Kotitohtori neuvoo, miten kodista saa turvallisen ja toimivan seniori-ikäiselle. Ensimmäisenä on vuorossa 1-kerroksinen omakotitalo.

Omakotitalossa oleellista on turvallisuus. Onko huoneissa tarpeeksi tilaa liikkumiselle apuvälineiden kanssa? Tökkääkö jalka kynnykseen, luiskahtaako matto alta? Onko valoja riittävästi?

– Olisi erittäin tärkeää, että ihmiset ajattelisivat omaa kotiaan vanhuudenpäivien asuntona jo silloin, kun ovat vielä toimintakykyisiä. Parantaminen on helpompaa, kun sen tekee tietoisesti ja kun taloudelliset ja henkiset voimavarat ovat vielä käytettävissä, muistuttaa Kotitohtorimme, arkkitehti Kirsti Pesola.

– Turvallinen koti on ensisijassa esteetön, mutta myös hälytysjärjestelmin suojattu palojen, vahinkojen ja murtojen varalta. Turvallisuutta lisäävät myös paloturvalliset tekstiilit ja kestävät rakenteet, joihin voidaan kiinnittää esimerkiksi tukikaiteita.

Etu on, että talo on yhdessä tasossa, huoneet väljät ja kynnykset matalat.

Automaatit aistien jatkeeksi

Automatiikka auttaa, kun aistit heikkenevät.

– Ehdottaisin koteihin myös hotelleissa jo tavanomaista, Goodbye- eli ”lähdin ulos” -kytkintä. Se sammuttaisi uunit, keittimet ja valot, toimisi avaimella ja olisi ohjelmoitavissa asukkaiden tarpeiden mukaan, Kirsti Pesola huomauttaa.

Mitä on jalan alla?

Tapaturmien ennakoimiseksi olisi hyvä ajoittain tarkistaa raskaiden hyllyjen kiinnitykset ja suunnata katse jalkoihin.

Eiväthän lapsenlapset pääse kiipeilemään? Entä minä itse: miksi minulla oikeastaan onkaan kahviastioita ylimmällä hyllyllä?

Lattian liukkautta Pesola kehottaa miettimään jalkapohjatuntumalla.

– Liukkaus riippuu siitä, mitä on jalassa. Parketti on villasukalla liukas, mutta kuivana avojalan alla pitävä. Kaikista turvallisin olisi kokolattiamatto. Astiatkin pysyvät pudotessaan ehjinä! Sen ongelma on kuitenkin huono hygienia. Eivätkä siinä rollaattorin pyörätkään pyörisi.

Pesuhuoneeseen tohtori suosittelee karheapintaista lattialaattaa tai muovista turvalattiaa. Erityisen kiitoksen saavat ulkokuistin lämmitetyt laatat, jotka pysyvät talvellakin sulana.

KOTITOHTORI
Kirsti Pesola

  • Invalidiliiton esteettömän ja turvallisen asumisen asiantuntija
  • Koulutukseltaan tekn.lis., arkkitehti, SAFA
  • Suunnittelee ja koordinoi turvallista asumista, kouluttaa ja luennoi.
  • Motto: Turvallisuus on tunne, joka syntyy tekniikan lisäksi myös läheisten läsnäolosta.

Kerro keskustelupalstalla, miten sinä olet tehnyt kodistasi turvallisen!

 

Lyhennelmä artikkelista ET-lehdestä 16/2009

Leena Tanskanen 25.09.2009 Päivitetty 28.09.2009
Kiinnostiko juttu? 1 1
Ladataan lomaketta...
X

Kyllä ei