Tämä tuska, sisäinen rauhattomuus.
Äänetön huuto.

Kuin viha joka ei purkaudu
kuin itkuna, toimettomuutena.

Suruna, joka piirtää uurteita kasvoille.

Minua itkettää tämä saamattomuus.

Katse jolla selaan päivät läpi,
tajuten että kevät tekee tuloaan.

Minun kasvoillani on ollut,
kuten koko kehossa
vuodenaika joka ei muutu.

Kuukaudet jotka eivät kulu.
Kuin jatkuva yö,
johon valonsäteet eivät tartu.

Miksi en osaa rakentaa henkistä siltaa,
missä iloiset asiat voisivat kulkea.

Tuntea virtaavaa voimaa,
jonka harjalla voisin ratsastaa.

Minä etäännyn,
minä passivoidun.

Haluaisin heittää tämän murheen viitan,
mutta lämmittääkö se liikaa.
Olenko tottunut pitämään siitä.

Minä en ole enää minä,
ja se pelottaa.
Jotain on iäksi kadonnut.

Minä haluaisin elää,
nauraa ja tuntea.

En halua havahtua,
ja huomata,että aika kuljetti,
enkä osannut tarttua hetkeen.

Vielä on aikaa.
Vielä on toivoa.

Anna minusta löytyä voimaa
tarttua tähän hetkeen, tähän aikaan.

Koska sisälläni asuu vielä toivonkipinä,
jonka en halua sammuvan.

Suojaa, laita kämmenet päälleni.

Koska kerran vielä tuo heikko liekki lehahtaa,
ja valo syttyy pimeään.

Jumalani kuule minun pienen ihmisen toive...