Eläke

Kuvallinen Kela-kortti

Yritin hakea kuvallista Kela-korttia, mutta Kela ei enää myönnä niitä. Miksi ei? Miten nyt todistan, että minulla on oikeus eläkeläisten matka-alennuksiin?Harmistunut

Vastaus

Kela lopetti uusien kuvallisten Kela-korttien myöntämisen viime vuoden lokakuussa. Kaikki sitä ennen myönnetyt kortit ovat kuitenkin normaalisti voimassa. Ne uusitaan ilmaiseksi vuoteen 2014 saakka esimerkiksi henkilö- tai sairausvakuutustietojen muuttuessa.

Kelan päätökseen vaikutti muun muassa se, että kuvallinen Kela-kortti ei ole virallinen henkilötodistus ja että korttien käteismaksuja oli hankala hoitaa toimistoissa, joissa muutoin ei käsitellä rahaa.

65 vuotta täyttäneet saavat eläkeläisalennuksia esittämällä henkilötodistuksensa. Alle 65-vuotiaat eläkeläiset voivat esittää henkilötodistuksensa sekä työeläkekortin.

Jos työeläkekorttia ei ole, Kela voi nykyisin antaa alle 65-vuotiaille kansaneläkkeen saajille ilmaisen kuvattoman kortin. Se toimitetaan ilman hakemusta huhtikuusta alkaen niille pelkkää kansaneläkettä saaville, joiden eläke on alkanut tämän vuoden aikana. Muille kortti toimitetaan vain omasta pyynnöstä.

Kiinnostiko juttu? 21 1
Kerro kaverille Jaa Facebookissa
Ladataan lomaketta...
X

Kyllä ei