Olen samaa mieltä ettei miehen mitta ole tärkein. Kuitenkin minulle on tällä hetkellä epäselvää mitä siihen rakkauteen oikein kuuluu. Olen ollut 38 vuotta naimisissa ja hoitanut mielestäni kaiken mitä kotiin liittyy ja vähän enenmäkin miehen vakavasti sairastettua hänet myös. Eikö nämä kuulu jonkinasteiseen välittämiseen, hänen mielesetään en ole tarpeeksi osoittanut hänelle "rakkauttani". Siksi hän haki toisen naisen, miltä saa kai sitten sen mitä hän rakkaudeksi väittää. Olemme avioerossa ja kummallakin on 6kk miettiä mikä olisi parasta. Tarkoitan, että eikö tämän pitäisi olla molemmin puolista , koska kaikkeen liittyy myös arkinen puoli ja monenlaiset käytännön asiat. Itse saan ilon, kun yhdessä olisimme hoitaneet perhettä ja kotia. Olen aina halunnut tanssia hän ei.Nyt minulla on mahdollisuus tanssiin ja olen myös senioritanssin ohjaaja. Tälläiset kriisit tuovat myös aina uusia mahdollisuuksia. En ole katkera enkä tuomitse miehiä, vaan toivon vielä tapaavani joskus samaa elämänkatsomusta ajattelevan miehen. Kuitenkin haluan tämän vaiheen analysoida niin, ettei se kulje mukanani uusiin ihmissuhteisiini.Jos haluat kommentoida tai tuoda oman mielipiteesi asiasta olisin kiitollinen! Kaikkien mielipiteet antavat itsellenikin uusia ajatuksia ja puolia asiasta.Hyvää kevään jatkoa sinulle Hyvä Ystävä!

tanssillinen
Sinulla on nyt vakava kriisi käsiteltävänä. Toivottavasti selviät "ehjin nahoin". Nuo parisuhdekoukerot on niin henkilökohtaisia asioita, joihin ei ulkopuolinen juuri voi ottaa kantaa. Ammattiauttajan puoleen kannattaa kääntyä, jos on vaikea selvitä omin avuin. Kiva kun saat tanssimisesta iloa!
Voi pojat teitä. Olkaa ystävällisiä ja laittakaa pituutenne profiiliin. Meitä naisia kuten minä (172) on monen pituisia. On noloa ensimmäisessä viestissä kysyä pituutta. Tiedot selvästi esiin niin saadaan mukavat alut. KIITOS
Lainasintähän alkuun tämän aloitusviestin johon on tullut erittäin paljon jatkoa ja useimmissa on ollut kuitenkin vain yksi aihe " onko koolla väliä " satuin katsomaan televisio ohjelmista että TV1 esittää sunnuntaina 16.05 Klo 21,10 dokumentti ohjelman aiheena KOOLLA ON VÄLIÄ ! Olisikohan siinä tyhjentävä vastaus keskusteluun? Hellettä riittää - nyt on jo kesä?
Kriisi täälläkin on. Äskettäin sain tietää että miehelläni on joku muu noin niinkuin sivulla. Kysellessäni mitä hän nyt oikein tarkoittaa kun sanoo haluavansa elää minun kanssani ja kuitenkin kaipailee muita samalla kun käymme ostoksilla lasten kanssa. Vahingossa löytyi sopimaton viesti puhelimesta kun luulin lasten lähettäneen. Vaan eipä oikein riemastuttanut kun näin mitä siinä luki. Varmasti olen jossakin vaiheessa jotain väärin tehnyt kun minua noin palkitaan
Kriisi täälläkin on. Äskettäin sain tietää että miehelläni on joku muu noin niinkuin sivulla. Kysellessäni mitä hän nyt oikein tarkoittaa kun sanoo haluavansa elää minun kanssani ja kuitenkin kaipailee muita samalla kun käymme ostoksilla lasten kanssa.
Vahingossa löytyi sopimaton viesti puhelimesta kun ymmäsn luulin lasten lähettäneen. Vaan eipä oikein riemastuttanut kun näin mitä siinä luki. Varmasti olen jossakin vaiheessa jotain väärin tehnyt kun minua noin palkitaan
Kuule Kirsi niitä miehiä on paljon.Ministerinkin menettänyt tittelinsä . Onhan nuo hallitusherrat kovia tekstailemaan, ei meikäläisen tekstiviesti etusivulle livahva. Onhan täällä Er-lehdessäkin miehiä, jotka ovat naimisissa ja kirjoittelevat mukamas aikansa kuluksi. Minä nyt en täältä seuraa haekaan sen elämän pituista, mutta mukava kirjoitella kuulumisia. eihän se tietysti ole riemastuttava, olen minäkin aikoinani menettänyt mieheni toiselle. Mutta siitä on jo kauan, ei haavat enään kirvele. Ei kannata öitään sen takia valvoa. ota Sinäkin takaisin samalla mitalla.
Laitanpa minäkin mielipiteeni ulkonäöstä. Moni sanoo, ettei sillä ole väliä, mutta kun kuuntelee naisia ravintolassa, niin mielipiteet on ihan toista. Kyllä suurin osa haluaa miehen näyttävän joltakin; pitkä, komea, tumma, rikas jne. On jopa tehty kysely nuorten naisten miesihanteesta ja se oli tätä luokkaa. Lyhyt, kalju ja nökerönenä suomalaisen näköinen mies ei kelpaa. Joten luulen, että se on vain sanahelinää, ettei ulkonäöllä ole väliä....
Olen samaa mieltä ettei miehen mitta ole tärkein. Kuitenkin minulle on tällä hetkellä epäselvää mitä siihen rakkauteen oikein kuuluu. Olen ollut 38 vuotta naimisissa ja hoitanut mielestäni kaiken mitä kotiin liittyy ja vähän enenmäkin miehen vakavasti sairastettua hänet myös. Eikö nämä kuulu jonkinasteiseen välittämiseen, hänen mielesetään en ole tarpeeksi osoittanut hänelle "rakkauttani". Siksi hän haki toisen naisen, miltä saa kai sitten sen mitä hän rakkaudeksi väittää. Olemme avioerossa ja kummallakin on 6kk miettiä mikä olisi parasta. Tarkoitan, että eikö tämän pitäisi olla molemmin puolista , koska kaikkeen liittyy myös arkinen puoli ja monenlaiset käytännön asiat. Itse saan ilon, kun yhdessä olisimme hoitaneet perhettä ja kotia. Olen aina halunnut tanssia hän ei.Nyt minulla on mahdollisuus tanssiin ja olen myös senioritanssin ohjaaja. Tälläiset kriisit tuovat myös aina uusia mahdollisuuksia. En ole katkera enkä tuomitse miehiä, vaan toivon vielä tapaavani joskus samaa elämänkatsomusta ajattelevan miehen. Kuitenkin haluan tämän vaiheen analysoida niin, ettei se kulje mukanani uusiin ihmissuhteisiini.Jos haluat kommentoida tai tuoda oman mielipiteesi asiasta olisin kiitollinen! Kaikkien mielipiteet antavat itsellenikin uusia ajatuksia ja puolia asiasta.Hyvää kevään jatkoa sinulle Hyvä Ystävä!
tanssillinen
Toivon sinulle Nainen (isolla n:llä) tsemppiä ja jaksamista ja suurta rakkautta elämääsi!
Minulla on aika omakohtaisia kokemuksia siitä että miehet arvostelevat naisia hyvinkin ankarasti. Ulkonäkö on se tärkein, kun ei ole mikään kaunotar, ei myöskään kukaan halua edes tutustua. Miehet kiertävät kaukaa, eivät edes katso naiseen. Jos miestä ei kiinnosta millainen nainen olisi ystävänä, seuralaisena, ihmisenä... ei voi mitään. Yksinolo jatkuu.

Tuo on kyllä täyttä puppua, että kaikki miehet arvostelevat ja kyttäävät vain kauniita naisia rinnalleen. Katsopas tarkemmin katukuvaa millaisia pareja siellä liikkuu, on monen näköistä. Kyllä se vaan on niin, että "vakka kantensa valitsee". Ulkonäkö ei yksin riitä ihmissuhteissa onnistumiseen.
Huomasitteko kuinka kirjoittelu lähti rönsyämään pienestä huomautuksesta. Alunalkaen oli kysymys ainoastaan miehen pituudesta, ei mistään muusta ulkoisesta asiasta. Minä ainakin olen vanhanaikainen siinä suhteessa, että haluan miehen olevan minua pidempi. Aurinkoisia päiviä kuitenkin kaikille.
No Hyvä. Minoon pikkusta vajoo yl kaks metrii. Riittääkö? kelepoonko??
Silloin kun vielä miehiä katselin sillä silmällä, tykkäsin joko itseni pituisesta tai vähän pitemmästä. Kasvot ja vartalon suhteet olivat minulle tärkeimmät. - Se haittapuoli olisi minusta lyhyemmässä miehessä, että nainen helposti kehittäisi itselleen huonon ryhdin ja kyssäniskan miehensä rinnalla (jos yrittäisi näyttää pienemmältä). Eikä naisen lihominen oikein kävisi päinsä, jottei pariskunta olisi kuin B. Virtanen ja Armi.
Silloin, kun minä viellä miehiä katselin `sillä silmukalla`, etsin sellaista pilkettä silmäkulmassa. Muulla ei niin väliä, kunhan siisti ja toista kunnioittava aluksi. sitten paremmin tutustuttua vasta muut seikat huomioiden. Nyt en enää katselekkaan, koska ulkomuoto miesten puolelta tuntuukin olevan se tärkein. Ps. itse olen kyllä ihan kurvikas ja nuorempana sanottiin, vau, vau, vau. Nykyisin vain vau. Eräs mies sanoikin kerran, siinä menee hyvä nainen hukkaan, kun ei ole miestä. Itse en kyllä koe mitään hukkaa, olen ihan tyytyväinen olooni näinkin :)
Minusta se männöö jo pahonpitelyn puolelle jos on pilikettä silimäkulumassa. Kurviloista puhheenollen;armeijassa sanovat jotta alokkaan peti onkun nainen. Se kaipovvaa taputtelluu kumpuloihen kohalta.
Onpas hauskoja kommentteja - tirsk! Tuo kuvan piirtäjä näyttäisi olevan sama joka meidän päivälehden ristikoitakin kuvittaa. Aina katson kuvat ensimmäiseksi, kun ovat niin hupaisia.