Minkä kirjan muistat nuoruudestasi?

Muistan omasta nuoruudestani, että Anna-kirjat olivat parasta. Myös Iiris rukka oli pakko lukea.

Tiina-kirjat - olin avainkaulalapsi kivisessä kaupungissa, ehkä siksi samaistuin omapäiseen sankariin.

Viisikko-sarja, voi niitä yksityiskohtaisia kuvauksia retkieväistä ja hämäristä tyypeistä!

Varhaisteininä ahmin kaikki Kaari Utrion historialliset kirjat, samoin Ursula Pohjola-Pirhosen tarinat.

Lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani, siis joskus 40 ja 50 luvulla luin nuo Anna kirjat. Niitä oli ainakin kaksi, "Anna ystävämme" ja "Annan nuoruusvuodet". Ne taisivat olla Montgomeryn kirjoittamat. "Pikku naisia" oli muistaakseni Alcotin.
Anni Swanin kirjat tuli luettua kaikki useampaan kertaan. Niistä muistan nimet, "Iiris Rukka", "Ollin oppivuodet", "Pikkupappilassa", "Ulla ja Mark" sekä "Kaarinan kesäloma".

Täällä joku jo kertoikin Viisikko-sarjasta.Enid Blytonin kirjoittama viisikko sarja oli minulla ehdoton ykkönen ja ne ruoka-kuvaukset saivat todellakin veden kielelle.
Anni Swanin tuotanto tuli myös luettua tarkkaan.
Ennen tätä nuoruusikää,eli pikkukoululaisena pidin hölmöläissaduista.Sain äidiltäni paksun kirjan,jossa oli hölmöläisten hommista juttuja.Kertomukset olivat hauskoja ja kun niitä äidin kanssa yhdessä luettiin,niin se kirja tuntui vieläkin mukavammalta.Eikä ole mikään yllätys,että se kirja on minulla vieläkin hyllyssäni.Siitä tuli luettua omillekin lapsilleni aikoinaan

parhaaksi kirjaksi voin mainita aapisen, olen sanonutkin monta kertaa että siinä on kirja, joka on opettanut minulle lukutaidon.
opittuani lukemaan ,luin kaiken mitä käsiini sain. lempi kirjoja olivat Anni Swanin kirjat, luin myös sarjakuva lehtiä.
tätä nykyä kiinnostaa elämän kerrat, ja historialliset teokset.

Joo, nuo Anni Swanin kirjat ovat varmasti monelle rakkaita. Minulle tuli juuri mieleen Pekka Töpöhnnät. Ne olivat niin mainioita, että luin omien lasteni kanssa niitä uudelleen. Televisiosarjanakin on nähty.
Pekka Puupää-sarjakuvakirjat olivat myös niitä ihan rakkaimpia.

Luin myös Viisikko-kirjoja, ne oli kyllä ihania! "Pikku prinsessa" ja "Salainen puutarha" olivat mieleeni, ne on kirjoittanut Burnett (etunimeä en muista). Sitten oli tietenkin Astrid Lindgrenin "Peppi Pitkätossu", ihana Peppi joka teki mitä tahtoi. Luin myös "1000 ja 1 yön satuja", lainasin sitä koulun kirjastosta. Vähän myöhemmällä iällä luin esim. Hilja Valtosen "Nuoren opettajattaren varaventtiili" ja muutakin samalta kirjoittajalta.

Kun olin teini-ikäinen, löysin vintiltä kirjan, jonka nimi oli:"Poikiensa äiti". Se kertoi tytöstä, jonka suurin haave elämässä oli saada tyttövauva. Hänestä tuli kolmen pojan äiti. Kirja jäi mieleeni jotenkin niin surumielisenä, mutta kuitenkin kauniina kertomuksena. Elämässäni kävi sitten niin, että minusta tuli kolmen pojan äiti ja haaveilemani tytär jäi saamatta. En tosin ole pojistani ollut surullinen, päin vastoin ja myöhemmin sain lastenlapsia,tyttöjä ja myös poikia. Mutta jotenkin olen aina tuon kirjan muistanut ja sitten keski-ikäisenä sen sainkin uudelleen käsiini. Kirja oli kirjoitettu muistaakseni 30-luvulla, oli tanskalaisen kirjailijan kirjoittama. Luin sen uudelleen mielenkiinnolla, mutta nyt kirja vaikuttikin aika naivilta eikä ollenkaan niin suolaisen haikealta ja romanttiselta, millaiselta oli silloin nuorena tyttönä tuntunut. Kuitenkin, juuri tuon kirjan olin muistanut läpi elämäni, kunnes se tuli eteeni jälleen ja tietysti nyt, uudelleen luetuna, muistan se vielä loppuelämäni.

Kirjamuistot voivat olla myös pelottavia - sain syntymäpäivälahjaksi kuvitetun satukirjan "Pessi ja Illusia", enkä kehdannut siksi sanoa että en pidä siitä (siihen aikaan ei purnattu vanhemmille). Aina kun kirjaa minulle luettiin, pelotti ja tuli paha olo. Kuvitus oli varmasti tunnetun taiteilijan tekemä, mutta lapsen silmissä jotenkin uhkaava, eikä tarinakaan ollut valoisa. En yhäkään pidä koko sadusta, ja aina ihmettelen kun sitä pidetään kovin arvossa kirja-arvostelijapiireissä. Lapsen totuus perustuu tunteeseen, ei ns. yleiseen mielipiteeseen. Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia ei-kivoista kirjoista?

Lapsuudestani muistan ehdottomina ykköskirjoina Viisikko-sarjan. Ne luettuani olen ollu ehdoton jännärien ystävä. Käyn paljon kirjastossa ja etsin aina uusimmat jännärit luettavikseni.

Lapsuuden kirja jonka sisällön muistan vieläkin melkein ulkoa on Aapinen.Se oli mieleinen jolulahja, joka oli ahkerassa käytössä, kunnes aloitin koulun ja pääsin koulun kirjastoon. Kirjat olivat kodissani vähissä. Ja kun lukeminen alkoi sujua puhutteli minua kirja jonka jouduin lukemaan ääneen kannesta, kanteen ja vielä niillä vanhanajan aakkosilla, Seitsemänveljestä. Ehkä se luetettiin liian aikaisin. Onneksi nykyään saa itse valita mitä ja milloin lukee.

Tiina- ja viisikko-kirjat oli mun suosikkeja.

Muistan saaneeni lahjaksi 60-luvulla kirjan nimentä; Minä Annika ÄP
Kirja sai aikoinaan Topeliuspalkinnon. Haluaisin lukea sen nyt uudelleen ja miettiä miksi se silloin teki minuun niin suuren vaikutuksen. Löytäisinkö yhtymäkohtia omaan varhaisnuoruuteeni.

Minulle on käynyt samoin kuin Hyvämielelle. Olisin halukas lukemaan uudelleen Merja Otavan kirjoittaman "Priska"-nimisen kirjan. Se teki minuun suuren vaikutuksen joskus n. 11-12 v. ikäisenä, jotenkin muistan saaneeni kirjasta lohtua. Löysin näihin aikoihin myös oman rakkaan harrastukseni, samoin kuin kirjan Priska.

Lapsuudessa en paljonkaan muuta ole lukenut kuin koulukirjoja.
Joitakin satukirjoja myös pelkäsin, kun oli mustavalkoisia julmiakin kuvia.

- Mutta sitten rippikouluaikaan löysin kirjan, jonka ansiosta silmäni
aukenivat näkemään millaista VOI OLLA !! Luin sen moneen kertaan.

Lassi Sinkkosen kirja; Solveigin laulu - ja siten jatkona ; Solveig ja Jussi.

Olen elänyt turvallisen lapsuuden ja nuoruusvuodet. Joskin elämä (ihmiset)
on sittemmin kohdellut rankemmalla kädellä.

Kaikenlaisista kokemuksista koostuu tämä elämisen taito.

Biba kirjoitti

Minulle on käynyt samoin kuin Hyvämielelle. Olisin halukas lukemaan uudelleen Merja Otavan kirjoittaman "Priska"-nimisen kirjan. Se teki minuun suuren vaikutuksen joskus n. 11-12 v. ikäisenä, jotenkin muistan saaneeni kirjasta lohtua. Löysin näihin aikoihin myös oman rakkaan harrastukseni, samoin kuin kirjan Priska.

Hei Biba!
Pinnistelin kovasti muistaakseni kirjan nimen ja sinähän sen sitten kerroitkin, eli Priska.
Se oli myös minun suosikki.
Mistähän me saataisiin nämä vanhat kirjat luettavaksi?

Netistä voi katsoa sellaista osoitetta kuin Wanhat unelmat - lasten- ja nuortenkirjoja

1970-luvun alussa, kun olin vähän toisella kymmenellä, innostuin Jalna-sarjasta. Se oli sellaista Kanadaan sijoittuvaa kartanoromantiikkaa ja sukutarinaa. Kirjoittaja on Mazo de la Roche, vielä muistuu näköjään mieleen. Se tuli myös sarjana telkkarista, siitä kai se keksittiinkin. Meillä sitä luki perheen koko naisväki. Osia oli paljon, joitain ostettiinkin itselle, muut haettiin kirjastosta. Muistaako joku muu näitä kirjoja?

L.M. Montgomeryn Anna-sarja oli iki-ihana. Mieleen on jäänyt myös S. E. Hintonin "Me kollme ja jengi". Samaa kirjaa ovat lukeneet myös omat tyttäret. Raija S. Virtasen "Lintu pulpetissa" luin moneen kertaan.

Itselleni tärkeiksi kirjamuistoiksi ovat jääneet Topeliuksen Maamme-kirja sekä Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Vaikka luin jo edellisissä viesteissäkin mainittuja Tiina- ym. kirjoja, ne eivät ole vaikuttaneet niin kauaskantoisesti kuin nuo ensin mainitsemani. Palaan niiden kautta aina uudelleen lapsuus- ja nuoruusmuistoihin.

Paljon samoja kuin muilla, Tiina-kirjat ja viisikko kuuluivat minunkin nuoruuteen.
Lintu ja kasvikirjat tulivat n14v. Asuimme maalla ja siitähän se innostus luontoon lähti.
(Työnteon lisäksi vapaa-aika kului muuten urheiluun.)

Vietimme evakossa Iisalmessa, ollessani 4v-8v. Vanhempi siskoni joutui pitämään Juhani Ahosta esitelmää. Siitä jäi minulle elinikäinen rakkaus lastuihin. Ja vieläpä omissa teksteissäni on usein pakinatyyli. Opettelin varmaan lukemaan "lastujen" kautta. Taisi siellä sitten olla Gulliverin seikkailut ja Jöröjukkaa. Olen yrittänyt muistaa miten tärkeää on
lapsen saada yhteys kirjoihin. Nykyisinhän skaala on laaja, joten ei tarvitse yhteen tyyliin jähmettyä. Mielestäni sain rikkaan kielikuva pohjan lukemisharrastukseeni.

Anni Swanin kirjat olivat ja ovat minulle rakkaita. Luen niitä vieläkin joskus. Topeliuksen "Lukemisia lapsille"-kirjat antoivat paljon. Näyttelimmen "Lintu sinistä" ja muita Topeliuksen näytelmiä sisareni kanssa paperinukeilla. Hector Malotin Pieni tuntematon ja Kersti Juvan Kurkivartio-kirjat kuuluivat samoin rakkaimpien kirjojeni joukkoon. H.C. Andersenin satujakaan unohtamatta. Viisikko-kirjat valloittivat suomeksi ilmestyttyään minut samoin kuin monen muun lapsen.

Olen ollut innokas kirjastonkäyttäjä siitä lähtien, kun saimme lainata koulun kirjastosta, olisiko ollut 2 luokalla. Kirjoja tuli luettua laidasta laitaan. Meillä on kotona aina luettu paljon. Me lapset saimme aina nimi- ja syntymäpäivälahjaksi samoin jouluksi ainakin yhden kirjan. Paljon emme muuten kirjoja hankkineet. Saihan kirjoja kirjastostakin lainaksi. Olen jättänyt rakkauden kirjoihin perinnöksi lapsilleni ja toivon heidän jättävän sen aikanaan omille lapsilleen.

Lapsuudessa ei paljon ollut , kuin koulukirjoja. Olisin ollut kova lukemaan. Sitten vähän myöhemmin muistan semmosenkirjankuin, Salainen Puutarha. Luin sen moneen kertaan läpi. peukaloisen retket oli myös ihana. Samoin muut, mitä teillä muillakin on ollut. Koulussa oli pieni kaappi, mikä toimi "kirjastona". Sieltä sai lainata kerran viikossa.
meillä oli vähän semmonen kuri, että piti tehhä töitä, eikä lukea. Se oli laiskuutta. Voi että oli joskus katkeraa, kun olis halunnut lukea. Mutta se siitä. Sittenhän sitä tuli paljon luettua omalle lapselle. Vieläkin tykkään ajoittain lukemisesta. Kun löytää vaan mielenkiintoista.