Rakastatko vai vihaatko runoja?

Hyvä ET-raatilainen

Kiitos aktiivisuudestasi! Nyt toivoisimme runsasta keskustelua runoista:
Rakastatako vai vihaatko runoja? Millaiset runot koskettavat? Kirjoitako itse runoja - millaisia?

Sari Alho
ET-lehden toimitussihteeri
P.S. Aktiivisimpien keskustelijoiden kesken arvomme (19.10.) pääsylippuja Helsingin kirjamessuille.

Kirjoittelen vähän itsekin, mutte n ole koskaan julkaisssut mitään. Olen julkaissut aktiivisesti toisten runoja toimiessani yhden järjestön lehden toimitussihteerinä.

Sellaiset runot koskettavat, jotka ovat itsellekin tuttuja tuntoja.

En kirjoita itse runoja, mutta silloin tällöin luen niitä kyllä. Pidän rakkausrunoista, vanhoista ja moderneista, Tommy Taberman on suosikkini noista uudemmista. Pidän myös haiku-runoista ja niiden tapaisista - sellaisista, joihin muutamalla sanalla on sisällytetty viisautta ja/tai huumoria, jopa molempia! Olen samaamieltä sen arvostelijan kanssa, joka totesi, että sanat tarvitsevat tilaa ympärilleen, tilaa hengittää. Joissakin uusissa runoissa ja myös laulujen sanoituksisa on niin paljon sanoja, ettei hengitystilaa jää.

En ole paljonkaan runoja lukeva ihminen.
Joskus jos tarvitsen johonkin tilaisuuteen, syntymäpäivät tai häät ,siis korttiin tai puheeseen, niin etsin jonkin siihen tilaisuuteen sopivan runon (pätkän) , jota sitten käytän .
Tosin jotkut Tommy Tabermanin runot ovat säväyttäneet .

Hei,

En kirjoittele itse mutta kylläkin lueskelen niitä . Varsin Et-lehdessä on usein mukavia ja ajankohtaisia runoja.
Varsinkin ne runot koskettavat jotka ovat sillä hetkellä itselleen ajankohtaisia asioita. esim suru, ilo, lohtu jne.
Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.
Ehkä runojen kirjoittaminen onnistuisi jos hiukan harjoittelisi.

Hei,
rakastan runoja ja käytän aina runoja kaikenlaisissa tervehdyksissä... mutta runossa pitää olla todella kunnon sisältö
eli sen tulee koskettaa. (rakkausrunoja, tuskan runoja, muistelurunoja yms.)Itse kerään/kirjoitan enemmänkin aforismejä..
Harvoin löytyy ET-sivulta ihan sellaisia runoja joista tykkään! Tabermannin runoja luen, en tykkää kaikista mutta monista kyllä.
Hellu

Ihan kirjaksi koottuja runoja ei tule luettua mutta minua ilahduttaa ja ihastuttaa runomittaan tehdyt onnittelut jotka joskus ovat melko pitkiäkin. Itsekin tulee hyvin usein puettua onnittelut runoksi. Syvällisiin runoihin en jaksa keskittyä.

Hei
Luen jonkin verran ja yleensä ne herättävät tuntemuksia ja ajatuksia. Runoja lukee kun on itsellä tunteet pinnassa, kun perhepiirissä on tapahtunut, lapsenlapsen syntymä, tai hyvän ystävän kuolema. Ystävä joka poistui liian aikaisin sairauden murtama. Runo lohduttaa silloin, kuten myös silloin kun lapsi syntyy, uusi elämä alkaa. Kevät on myös tunteita herättävä ja silloin tulee luettua runoja. En kirjoittele itse runoja.

En voi sanoa, että rakastan, mutta pidän runoista. Varsinkin runoista, joissa on ajatusta mukana. Siis "vanhanaikaisista" kauniista runoista, rakkaudesta, luonnosta, lapsista jne. En pidä lainkaan sellaisista runoista, joissa ei ole "päätä ei häntää". Siis runoista, joista en ymmärrä mitään.

Olen omaan pöytälaatikkooni kirjoittanut muutaman runon ja luen joskus runoja.
Etsin sopivan runon syntymäpäiväkortteihin ym.onnittelukortteihin.
Nykyään tulee aika usein lähetettyä tekstiviestinä runo esim. jouluna, uutenavuotena,
surunvalittelut jne..
Omistan muutaman runo- ja värssykirjan ja netistä myös löytyy paljon.

Ensimmäinen muistikuvani runoista on kansakoulusta. Opettelin epätoivoisesti ulkoa vaadittuja runoja, enkä vaan tahtonut oppia. Pelkäsin, että jään "laiskalle". Ehkä se on ollut yksi syy, että olen kiertänyt runokirjat kaukaa monien vuosien ajan. Muistan edelleen näistä oppimistani runoista pätkiä. Yllättäen ne ovat alkaneet avautua aivan toisella tavalla tuoden jo unhoon painuneita muistikuvia takaisin.

Muutama vuosi sitten silloin yläastetta käynyt poikani osti minulle Heli Laaksosen runikirjan joululahjaksi. Heli Laaksonen oli käynyt koulussa ja esittänyt omia runojaan oppilaille. Poikani oli ihastunut näihin ja oli sitä mieltä, että ovat minun tyylisiäni. Epäilin sitä, mutta poikani näemmä tunsi minut paremmin. Tykästyin niihin kovasti. Ne puhuttelevat lyhytsanaisuudellaan ja jättävät tilaa omille kokemuksille ja tuntemuksille. Nyt olen jo useamman kerran käynyt Heli Laaksosen tilaisuuksissa ja nauttinut. Ehkä vielä joku muukin runoilija löytää tien minun maailmaani.

Luen ja joskus myös kirjoitan. Runot ovat antaneet lohtua elämän vaikeissa tilanteissa, sanoisinpa niiden jopa auttaneen pysymistä hengissä. Käytän runoja myös asioiden kertomisessa, niin tekevät myös muutamat ystävät!
Olen saanut käydä vilkkaitakin "runonvaihtokeskusteluja". Ihanaa, että jotkut osaavat kiteyttää vaikeatkin asiat muutamaan sanaan. Siitä heille kiitos.

minä rakastan runoja ja luven niitä paljon. Olen saanut monta runokirjaa lahjaksi

Sama täällä, on parit kolmet vanhat värssykirjat, joita hätätapauksissa lainaan.
Olisi kiva saada luettavaksi vaikka uusia muiden käyttämiä tai lyhyesti joitakin kivoja uusia pätkiä, ehkä ET -lehdessä.

Muuten en runoja lue. Tai on yksi runo, jota tavailen aika-ajoin. Se on nyt tauluna sänkyni päässä. Pitkä mutta kaunis, Aale Tynnin Kaarisilta. Kun sen olen kuullut Eeva-Kaarina Volasen lukemana, se on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Helena Anhavan runot ja aforismit ovat koskettaneet minua kautta vuosien erityisen paljon. Viisaita ajatuksia on aina lohdullista lukea.

Runolta vaadin enemmän kuin proosalta. Pitää heti kolahtaa, muuten lopetan lukemisen siihen. Runojen suhteen olen hyvin selektiivinen. Kun kohdalle sattuu runo, josta pidän, otan talteen, luen sen yhä uudellen ja nautiskelen siitä. Itse en osaa runoja kirjoittaa. Mieheni sepittää perheemme vuoden tapahtumat runoksi. Hänen vuoden runonsa on aina yhtä puhutteleva ja huumorin kyllästämä. Jouluaterian jälkeen hän sen lukee ja se on osa perheemme joulutraditiota.

Runot ovat puhutelleet minua eri lailla eri ikäkausina. Varhaislapsuudessa oli tärkeä asia, että runo "rimmasi" viimeisen päälle. Tämä oli varmasti seurausta siitä, että isäni oli mestarillinen kronikoiden kirjoittaja ja niiden rimmaaminen oli suorastaan taidetta.

Sittemmin runous kaikkineen sai paljon vapaampia muotoja ja se joskus suorastaan vieraannutti outoudellaan. Päällimmäisinä suosikkeina omassa runomaailmassani ovat Lauri Viita ja Eeva Kilpi.

Jonkin verran olen itsekin runoillut. Kerran otin osaa jopa Tampereen kirjaston järjestämään runokilpailuun -80 luvulla. Menestystä ei tullut, mutta jokunen runoistani on kylläkin saanut myös painoasun lehden välityksellä.

Kirjahyllyssä on vielä monta lukematonta(kin) runokirjaa, toivottavasti ensi vuonna vähemmän?

En erikoisemmin piittaa runoista, mutta värssyistä pidän. Ostin kirjan, jossa on vanhoja värssyjä, joita tavattiin kirjoittaa muistikirjoihin (kiiltokuvakirjoihin). Niitä rakastan ja luen yhä uudelleen ja uudelleen. Käytän niitä myös onnittelukorteissa ja skräppäilyssä.

Olen aina rakastanut runoja. Niistä olen ammentanut voimia ja iloa. Myös syvältä koskettavat runot ovat mieleisiä.
Olen joskus itsekin kirjoitellut, mutta vain omaksi ilokseni. Omistan myös muutamia runokirjoja.

Mä rakastan runoja tosi paljon. Monta runokirjaa olen lukenut ja itsekin niitä kirjoittanut. Monet runot tosi koskettavia. Silloin kun mieli maassa, niin runot tuovat lohtua elämään.

Taidan olla romantikko runojen suhteen, myös surulliset runot "viehättävät!
Luin nuorena koululaisena Saima Harmajan runoja, olivat koskettavia, ehkäpä hänen oma elämänsä toi niihin runoihin
sitä jotain, mitä kaipasin. Vieläkin runoilija puhuttelee minua!

Ehkäpä nykyään suosin lyhyitä, ytimekkäitä "uusia sananlaskuja"!

nimimerkki Sylvias Olen aina lukenut ja rakastan runoja. Joskus olen kirjoitellutkin, mutta vain itselleni.
Runot jotka kertovat ihmissuhteista, luonnosta ja elämän ihanuudesta, vaikeuksista ja rakkaudesta, ovat minulle mieluisaa luettavaa

Rakastan runoja sen jälkeen kun kolme vuotta sitten ihan vahingossa tulin menneeksi Kansalaisopiston runopiiriin mukaan ja olen niitä tullut vähän enemmän lukeneeksi. Omat kirjoittelemiset ovat jääneet joulurunoihin ("Parempi runo ilman lahjaa kuin lahja ilman runoa" sanoi isoisäni isä aikoinaan) ja rakastuneena kirjoittelemisiin (rakastumisia on kyllä riittänyt vanhoille päiville saakka!)

Runoja saa lukea aika paljon ennen kuin niistä joku oikein "kolahtaa". Eeva Kilpi puhuu useimmiten kuin minun suullani. Pertti Nieminen kirjoittaa iahanasti. Aila Meriluoto, Aale Tynni, Tommy Taberman, Pablo Neruda ovat kirjoittaneet sellaisa, jotka olen kokenut omikseni.

Runon pitää sanoa jotain. Pelkät sanat peräkkäin, hyvinkään aseteltuna, eivät vielä ole mitään, jos ei sanoissa ole jotain todellista ajatusta. Runoa ei tee hienoksi (mielestäni) se, että sitä on vaikea ymmärtää. Kyllä sen pitää normaalijärjellä varustetulle ihmiselle avautua kohtuullisen helposti, ei siinä muuten ole mieltä. Rytmi, poljento ovat tärkeitä, riimitys ei. Monet ihan kuuluisat runoilijat ovat jättäneet minut aivan kylmäksi. Usein miesten kirjoittamat ovat sellaisia; se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki naisten kirjoittamat tuntuisivat omilta!

Pidän runoista ja sain synttärilahjaksikin sellaisen kirjasen, jossa on sekä runoja, että myös aforismeja. Oikeita runokirjoja en ole lukenut ja minusta on tärkeää runoissa oleva riimitys. Runo muuttuu mielestäni ajatelmaksi, ellei siinä lainkaan riimitystä ole. Nyt sanotte, olet vanhanaikainen, vastaan niin olenkin. Kaunis runo onnittelukortissa tekee siitä mieluisemman.
Itse toisinaan kirjoitan runonpätkän ystäväni korttiin, ei minulla niitä ole edes pöytälaatikossa.ET-lehdestä aina luen runot, toisista pidän, kaikista en.

Kesä meni menojaan,
aikaan sai kylmän sään.
Talvi tekee tuloaan,
tullessaan tuo lumen ja jään.

Moni runo on kulkenut mukanani aarteena vuosikymmeniä. Yksi sellainen on Kaarisilta. Jokin runon tiiviissä tunnelmassa viehättää, rauhoittaa ja tuo lohtua. Erityisesti vanhempia runoja lukiessa (Sarkia, Hellaakoski..) olisi hyvä tietää runon taustaa, silloin se aukeaa aivan eri lailla. Näihin runoihin saakin parhaan kosketuksen, jos niitä kuulee lausuttuna ja ennen runoa saa lausujalta infoa ja kommenttia runosta.